KALLE KIERRÄTTÄJÄN REISSUTARINAT

Kalle Kierrättäjä kiersi melkein koko vuoden ajan päiväkotimme perheissä keräämässä tietoa perheiden kierrätystavoista. Kallen vihkoon kertyi hienoja reissutarinoita. Kiitos siitä kuuluu jokaiselle Kallen luokseen ottaneelle. Vihreän Lipun toimintaa koordinoineet Jonna ja Elina kokosivat yhteen perheistä nousseet kestävän kehityksen toimintatavat ja ideat.

Reissutarinoista kävi ilmi, että perheissä on tarkasti mietitty kestävää kehitystä monella eri osa-alueella. Ihailtavaa oli myös huomata, kuinka kestävää kehitystä on mietitty yhdessä lasten kanssa ja otettu lapset mukaan arjen askareisiin muun muassa tutustumalla yhdessä kodin kierrätyspisteeseen ja opettamalla lapsille lajittelua. Kaikissa perheissä kestävän kehityksen toimintatavat tuntuivat olevan jollain tavalla osa arkipäivää.

Tässä listattuna muutamia asioita, joita Kallen reissutarinoihin kirjautui. Listasta löytyy varmasti paljon tuttuja juttuja, mutta mahdollisesti myös uusia ajatuksia juuri teidän perheen kestävän kehityksen tapoihin.

- Jätteiden lajittelu; jätteet lajitellaan erikseen (bio-, energia- ja kuivajäte sekä pahvit, lasit, metallit, paperit, paristot).
- Oma komposti, josta saadaan omaan käyttöön multaa.
-Kodinkoneita ostaessa kiinnitetään huomio niiden energian kulutukseen ja pyritään hankkimaan matalan energiatason kodinkoneita.
- Tavaroiden hankinnassa (esim. huonekalut) satsataan laatuun, jotta tavarat olisivat pitkäikäisiä.
-Lämmitysjärjestelyt on kodeissa huolella mietitty ja hyvin suunniteltu. Osassa kodeista lämmitys järjestyy maalämmöllä, talon lämmittäminen polttopuilla ja sähkö on vaihdettu ns. vihreään sähköön. Tarinoissa nousi esiin myös varaava takka ja lämmön talteenottojärjestelmä.
- Kauppaostoksille otetaan mukaan omat kauppakassit, jottei turhaa muovijätettä syntyisi. Myös osa perheistä käyttää ekologisia kangashedelmäpusseja tai biohajoavia hedelmäpusseja.
- Ruokatuotteissa suositaan luomua, lähiruokaa ja kotimaisia raaka-aineita. Eineksiä vältellään ja ruoka pyritään valmistamaan kotitekoisesti. Myös oman kasvimaan ja metsän antimet hyödynnetään ja säilötään talveksi.
- Vaatteita, lasten leluja ja urheiluvälineitä kierrätetään isommalta pienemmälle, sukulaisten kesken sekä kirpputoreilla.
- Pesuaineita valitessa kiinnitetään huomio niiden ympäristöystävällisyyteen ja käytetään mm. pesupähkinöitä.
-Maitotölkkejä, kananmunakennoja ja wc-paperirullia hyödynnetään mm. askartelussa sekä rairuoho- tai taimiruukkuina.
- Sanomalehdistä tehdään biopusseja.
- Lyhyet välimatkat liikutaan sään salliessa pyöräillen tai jalan ja pidemmät matkat bussilla. Auton hankinnassa on kiinnitetty huomiota mm. päästöihin ja kulutukseen.
- Turhaa veden ja sähkön kulutusta pyritään välttämään esimerkiksi sammuttamalla valot huoneesta lähdettäessä, laitteita (TV, tietokone) ei pidetä valmiustilassa ja jääkaapin ovea ei pidetä turhaan auki.
- Osalla perheistä oli myös kokemusta kestovaipoista.
- Valaisimissa käytetään energiansäästö- tai LED-polttimoja.
- Voi-, rahka-, jäätelö- ja sulatejuustorasiat toimivat hyvin pakaste- tai eväsrasioina.
- Pyykkiä ja astioita pestään täysinä koneellisina.